Perintäritari Seinäjoki Etelä-Pohjanmaa blogi brändäys“Haluamme olla arvostetuin ja halutuin kumppani yritysten välisessä perinnässä”. Visiomme vaatii paljon positiivisia mielikuvia, ja meidän toimintamme on oltava parempaa kuin kilpailijamme. Se vaatii positiivista tekemistä ja lupausten pitämistä. Se vaatii hyvää brändiä.

Perintätoimiston kohdalla brändin kehittämiselle muodostuu oma haasteensa: toimialan brändi. Perintätoiminta mielletään usein hyvin negatiiviseksi, ihmisiä sekä yrityksiä rahastavaksi, toiminnaksi. Lisäksi ala käsittelee ihmisten arkoja ja vakavia asioita, joten toiminnassa on oltava varovainen ja suunnitelmallinen. Tai sitten negatiivisuuden voi kääntää mahdollisuudeksi: mikäli yleinen brändi ei ole kovin mairitteleva, hyvillä toimenpiteillä on mahdollisuus päästä yllättämään asiakkaat ja saada tila markkinoilta.

Käsitellään ihan ensiksi mikä on brändi. Se on on nimi, tunnus, symboli, muoto tai näiden kaikkien yhdistelmä, jonka avulla tunnistetaan tuotteet tai palvelut. Brändi on se lisäarvo, jonka asiakas on tuotteesta/palvelusta valmis maksamaan lisää verrattuna nimettömään tuotteeseen/palveluun, joka kuitenkin täyttää saman tarkoituksen. Brändi on asiakkaan määrittelemä aineeton hyödyke, joka yhdistyy hänen mielikuvaansa, tietoonsa ja kokemuksiinsa tietystä tuotteesta/palvelusta. Brändi muodostaa asiakkaalle lupauksen ja se välittää luottamusta, johdonmukaisuutta ja odotuksia, jotka asiakas määrittää tuotteelle. Brändin arvo on selvästi enemmän kuin siihen kuuluva fyysinen tuote tai palvelu.

Yritysbrändi taas on organisaation aineellisten ja aineettomien tekijöiden summa. Siinä yhdistyy yrityksen visio, tuotteet ja palvelu, markkina-asema, maine, käyttäytyminen ja arvot.

Miten kaltaisemme pieni yritys voi kasvattaa brändiään?

Asiakkaamme ovat pääosin yrityksiä, joten yrityksemme tietoisuus ja toiminta tulee kohdistaa yrityksille, mikä luo oman haasteensa. Somessa aktiivinen toiminta ja oman alan artikkeleiden välittäminen lisää hyvin näkyvyyttä, kunhan vain saisi ensin oikeita seuraajia. Toki yrittäjiä ja yrityksen päättäjiä on Facebookissa, Twitterissä ja LinkedInissä, mutta heidän löytäminen on välillä hakuammuntaa. Näkyvyyden lisääminen kohdallamme on pitkälti suoramarkkinointia yrityksille sekä yritystapahtumissa mukana olemista. Niissä kanavissa pyrimme olemaan aktiivisia ja myymään luottamusta sekä hyvää ensivaikutelmaa itsestämme. Myymme lupauksia, joiden pitäminen on standardimme.

Koska olemme pieni ja tulorahoituksella toimiva yritys, meidän tulee myös suhteuttaa markkinointibudjettimme sen mukaisesti. Meillä ei ole mahdollisuuksia kadunvarsi- tai televisiomainoksiin, mutta onko meillä niille edes tarvetta? Koska tärkein asiakassegmenttimme on PK-yritykset ja niiden b2b, meidän tulee lähestyä heitä oikealla tavalla – henkilökohtaisemmin. Itse asiassa pienellä budjetilla toimiminen on erittäin mielenkiintoista, sillä silloin asiat suunnittelee huolella ja luovasti. Työn osuus revitään omasta selkänahasta, jolloin näkyvyyden panostuksen tuntee ja jokaiseen ponnisteluun sitoutuu suuremmalla palolla.

Sponsorointi ja urheilun tukeminen on yleisesti brändin rakentamista. Meille pienenä tulorahoitteisena yrityksenä ei ole mahdollisuutta suuriin sponsorointipanostuksiin, mutta kuitenkin oma satsaus on hyvä tuoda esille: tänä vuonna tuemme SJK:ta, joka on tuonut Seinäjoelle hyvää pöhinää ja yhteisöllisyyttä. Somessa sekä jaamme että uudelleentwiittaamme heidän uutisiaan. Tämä on meidän tapamme pienen rahallisen sponsoroinnin ohella tukea ja auttaa heitä näkymään omissa verkostoissamme.

Miten me starttasimme brändimuutoksen?

Digitalisaatio mahdollistaa nykyään helposti toiminnan parantamisen ja sen me halusimme hyödyntää. Ensimmäisenä lähdimme suunnittelemaan uusia kotisivuja. Sisältöä apinoimme tietenkin muilta perintäalan toimijoilta ja pyrimme löytämään juuri meille sopivat valikot ja toiminnot sivuillemme. Lopputuloksesta kirjoitimmekin 1.7.2016 “Tervetuloa Perintäritarin uusille kotisivuille”Kotisivut toteutimme alusta loppuun itse.

Uusien kotisivujen myötä halusimme myös uudistaa logon. Löysimme Seinäjoelta tutun kautta erään graafisen taiteilijan, jonka kanssa suunnittelimme logon. Yksinkertainen on mielestämme kaunista ja kaksiulotteisena logo toimii paikkaan kuin paikkaan. Värimaailman rakennamme mustan, valkoisen ja oranssin ympärille.

Pidämme kotisivuillamme blogia, jonne tämäkin kirjoitus päätyy. Lisäksi huolehdimme aktiivisesti somen päivittämisestä, ja vaikka seuraajia ei ole pilvin pimein, haluamme tuoda toimintamme ja alamme uusinta tietoa kiinnostuneille.

Sitten tarinamme! Jos yrityksemme on toiminut vuodesta 1989 lähtien, sille on väkisinkin muodostunut jo historiaa ja tarinaa. Tarina rakentaa myös tämän päivän identiteettiämme. Ylpeydellä olemme auttaneet yrityksiä, yhteisöjä ja kuluttajia heidän ongelmiensa kanssa ja pienenä toimijana kohtaamme asiakkaamme aina henkilökohtaisesti, niin velalliset kuin velkojat. Vuosien aikaan meille on muodostunut myös pesunkestävät arvot. Ne ovat toimintamme suunnannäyttäjiä. Missio (“Auttaa yrityksiä saamaan heille kuuluvat saatavansa laadukkaasti vahingoittamatta olemassa olevaa yhteistyösuhdetta asiakkaaseen.”) on meidän tehtävämme ja visio (”Olla arvostetuin ja halutuin kumppani yritysten saatavien perinnässä.”) on toimintamme tavoite.

Missio, visio ja arvot kertovat yrityksemme brändistä: niiden esille tuominen vaikuttaa ihmisten ja yritysten mielikuvaan meistä. Ne antavat toimintaamme standardin ja ohjaavat päivittäistä toimintaamme. Mikäli toimimme arvojen vastaisesti, se jää takuulla asiakkaan mieleen ja menetämme luottamuksen häneen. Tällöin sana kiirii eteenpäin ja brändimme saa kolauksen. Sen vuoksi tuomme esille vain ne asiat, joiden takana pystymme aina seisomaan.

Mitä kotisivujen jälkeen on tapahtunut?

Perintäritari Seinäjoki Etelä-Pohjanmaa blogi brändäys polkupyöräTeimme kaksi polkupyöräkylttiä päivittäisen näkyvyyden saamiseksi. Euroissa rahaa meni rapia kymppi. Samainen luku paloi myös työtunteja: pellin leikkaaminen juuri pyörän muotoon (tämän teetimme peltisepällä), sapluunan leikkaaminen valokuvapaperiin, pohjamaalit ja tekstit molemmin puolin peltiä.

Tärkeä osa peltimainosta on itse pyörä: 100% suomalainen Helkama Oiva. Se, että me olemme 100% suomalainen perheyritys, tuntuu erityisen hyvälle kiinnittää käsin näperrelty pelti juuri Oivaan. Haluamme tulla tunnetuksi suomalaisena toimijana ja siten brändinä Helkama tukee meitä täydellisesti. Liikumme työmatkat lähes yksinomaan pyörillä, joten fillarikyltin toteuttaminen oli meille itsestäänselvyys keräämään näkyvyyttä. Teipattu auto ei katoksessa keräisi kuin pölyä.

Suomalaisuutta mietimme myös vaatteiden hankkimisessa: Haltilla on upea historia vastuullisena suomalaisena yrityksenä, ja heidän vaatteita satuimme löytämään vieläpä yrityksemme väreissä. Brodeeraukset toteutti Seinäjoella Painokeskus ProPrint Oy:ssä. Heidän palvelunsa toimi nopeasti, joustavasti ja jälki on erinomaista.

Mitkä ovat seuraavat askeleemme?

Olemme rakentaneet vahvaa brändiä asiakkaidemme kanssa jo 26 vuotta, joten itse palvelua ei tarvitse muuttaa oleellisesti. Pyrimme kuitenkin standardoimaan toimenpiteitämme. Täsmällinen ja laadukas asiakaspalvelu ei rakennu peltejä taittelemalla, hienoilla logoilla tai uusilla kotisivuilla. Ne toki tukevat yrityksen mieleen jäämistä, mutta eivät vielä kerro palvelustamme mitään. Suurin ilo tekemistämme asioista on varmasti meille itsellemme.

Nyt, kun aiomme kasvattaa pienin askelin toimintaamme, täytyy menneisyyttä hyödyntää aktiivisesti uusien prospektien hankinnassa. Asiakkaillamme on varmasti kumppaneita, jotka tarvitsevat jossain vaiheessa luotonhallinnallista apua. Niiden yhteyksien löytäminen on erittäin tärkeää, sillä pystymme hyödyntämään asiakastamme referenssinä keskustellessamme heidän kanssaan.

Toivottavasti sinulle lukijana tuli fiilis seurata matkaamme. Tärkein tehtävämme on auttaa yrityksiä luotonhallinnassa sekä perinnässä. Jätämme siten bränditarinoiden kirjoittamisen tähän ja hyödynnämme aikamme teoille.

Terveisin,

Perintäritari

Seuraa meitä somessa:

Facebook (@Perintaritari)

Twitter (@Perintaritari)

LinkedIn

Leave a Comment