Kansainvälinen perintä vaatii paikallistuntemustaJa sitä meiltä ei löydy Suomen rajojen ulkopuolelta sitten yhtään. Emme voisi kuvitellakaan tietävämme miten Saksassa tulee velallisia lähestyä ja miten laki kohtelee yrityksiä Espanjassa. Sekä kaupankäynti että saatavien perintä ulkomailla vaativat paikallistuntemusta. Mutta miten suomalainen yritys saa apua kansainväliseen perintään? Katsotaanpas millaisia vaihtoehtoja meillä on hoitaa kansainvälinen perintä.

Kansainväliset perintätoimistot kattavat laajalti Eurooppaa

Suomessa kansainvälistä perintää tarjoaa pitkälti kansainväliset perintätoimistot. Olipa itsestäänselvyys. Intrum tarjoaa omien toimispisteidensä kautta apua jopa 23 maassa ja Svea, Lowell sekä Visma useassa maassa. Lisäksi he kuuluvat verkostoihin, joissa yhteistyökumppanit tarjoavat apua kattavasti ympäri maailmaa.

Yksi asia kuitenkin loistaa poissaolollaan. Palveluiden hintatiedot loistavat poissaolollaan yritysten kotisivuilta. Vain Lowell tuo avoimesti sivuillaan esille perinnän hinnoittelun toimeksiantajalle, mutta muilla hinnat on erikseen pyydettävä.

Perintätoimistojen verkostot helpottavat osaamisen jakamista

Kun oman talon sisällä tietotaito loppuu, kannattaa apua hakea verkostojen avulla kuten missä tahansa tilanteessa. Tämä oli meille ainoa mahdollisuus auttaa suomalaisia yrityksiä kansainvälisessä perinnässä. Tutustuimme verkostoihin ja Oddcoll oli näistä ainoa, joka toi hinnoittelunsa avoimesti esille. 9,5% provisio on ainoa kulu, joka onnistumisista toimeksiantajilta peritään ja mikäli onnistumista ei tule, kuluja ei muodostu vaan me perintätoimistot kannamme kuluriskin. Avoin hinnoittelu lisää aina luottamusta.

Oddcollin lisäksi muita perintätoimistoverkostoja ovat muun muassa LIC International, ACA International ja ICE. Valitettavasti avoimia hinnoitteluja ei näiden verkostojen sivuilta löytynyt, joten mikäli näiden palveluiden hinnoittelut kiinnostavat enemmän, tulee heihin olla erikseen asiasta yhteydessä.

Mihin asti kannattaa itse periä ulkomailta saatavia?

Tässä prosessi ei poikkea kotimaan perinnän kanssa vaan suosittelemme mahdollisimman nopeasti eräpäivän jälkeen kysymään asiakkaan tyytyväisyyden tuotteeseen/palveluun ja samalla tiedustella, että onkohan lasku saapunut (koska se ei vielä näy maksettuna) ja laittaa laskun uudelleen. Olisi hyvä, jos saat otsikoitua sen REMINDER -nimellä niin on ainakin muistutus varmasti prosessissa tehty sapluunan mukaisesti. Mikäli tähän ei asiakas reagoi, voit kertaalleen vielä asiakasta tavoitella, mutta toisaalta seuraavan lähestymisen voi tehdä jo ymmärrettävällä kielellä ja toimintatavoilla paikallisen perintätoimiston edustaja.

Etenkin Etelä-Euroopan maissa perintäprosessit ovat usein hitaampia kuin mihin meillä Pohjoismaissa on totuttu.

LUE MYÖS: ”Pohjois-Euroopassa maksaminen tunnollisinta – Oddcoll auttaa kansainvälisessä perinnässä Euroopassa”

BLOGIKIRJOITUKSEMME 13.3.2018

Kansainvälinen perintä Perintäritarin tapaan

Kun reilu pari vuotta sitten aloitimme yhteistyön Oddcollin kanssa, he halusivat tietää tarkasti toimintatapamme, hinnoittelumme ja yrityksemme historian. Me itse luotamme siihen, että Oddcollin yhteistyökartoitus on ollut jokaiseen kohdemaahan yhtä laadukas kuin se oli meille. Tällöin saat avuksi kohdemaassasi aktiivisen ja yrittäjähenkisen toimijan, joka tekee varmasti parhaansa sinun erääntyneiden saatavien eteen. Kuitenkin saamme pitää myös suomalaisten yritysten puolia tilanteissa, joissa on selkeää petkutusta havaittavissa.

Oikeudenmukaisuuden puolesta jo vuodesta 1989.

Perintäritarin Juha

Comments are closed.