Koronan vaikutukset maksukäyttäytymiseen Perintäritari

Odottavan aika on pitkä. Meillä on kolme viikkoa poikkeustilaa takana ja ties kuinka monta edessä. Yhteydenottojen määrä on kasvanut merkittävästi, kun pienyrittäjät ovat halunneet selvittää mitä keinoja heillä on selvitä tilanteesta. Omat laskut jäävät maksamatta, kun asiakkaiden maksut kotiutuvat hitaasti ja myynti on romahtanut. Haluan tällä blogikirjoituksella kertoa miten me näemme tällä hetkellä maksukäyttäytymisen ja mitä keinoja yrittäjillä on edistää asiakkaiden maksuhalua. Myyntilaskuista tuleva kassavirta on nopein tapa rahoittaa maksuvaikeuksissa olevia suomalaisia yrityksiä.

Maksuviiveet ovat kasvaneet, maksusuunnitelmia tehdään normaalia enemmän

Tämä on toki itsestäänselvyys. Tällä hetkellä tarkastellaan omaa tilinauhaa, lasketaan excelillä rahojen riittävyys ja priorisoidaan laskujen maksaminen: verot, vakuutukset, pankkilainat… viimeisimpinä ostolaskut. Valitettavasti meidän asiakkaamme ovat tuolla viimeisten joukossa ja saatavia maksetaan, jos rahaa muilta maksuilta jää jäljelle. Oma kassavirta on ensin hidastunut oman myynnin heikentymisen myötä ja tuplannut ongelmat asiakkaiden heikon maksamisen vuoksi. Nyt tehdään enemmän maksusuunnitelmia kuin aiemmin, mikä itsessään lisää maksuviiveitä.

Helpotus ongelmaan:

Laske oma kassavirtasi tarkasti, selvitä mistä laskuista itse selviät ja miten paljon tarvitset myyntilaskuista omaan kassaasi rahaa selvitäksesi omasta arjestasi. Tämän jälkeen tartu puhelimeen ja soita velallisia läpi ja sovi heidän kanssaan maksusuunnitelmia, jotka koet auttavan sinua tasaisesti eteenpäin. Riittääkö sinulle toiselta asiakkaalta 200€ ja toiselta 400€, jotta saat oman lyhennyksesi kyseisenä kuukautena maksettua? 

LUE MYÖS: ”Mitkä ovat maksuviiveiden seuraukset yrityksen liiketoiminnalle?”

BLOGIKIRJOITUKSEMME 10.10.2017

Älä katoa vaan pidä yhteys asiakkaisiin

On tärkeä muistaa, että tämä epidemia ja sen tuoma poikkeustila päättyy jossain vaiheessa, jonka jälkeen on aika painaa taas kaasua. Ja lujaa! Jos asiakkuudet ovat kadonneet epidemian aikana, niin hommat lähtevät yskien käyntiin. Tällä hetkellä jokainen yrittäjä antaa toiselle vertaistukea. Nyt ei pidä pelätä vieraita puhelinnumeroita vaan olla rehellinen, avoin ja pyrkiä ratkaisemaan yhteistyöhaluisesti ongelmia.

Helpotus ongelmaan:

On tärkeä huolehtia siitä, että pidät asiakkaat ja tavarantoimittajat ajan tasalla omasta tilanteestasi: jos kassa ei mahdollista laskujen maksua kokonaisuudessaan, niin soita velkojalle ja neuvottele maksusuunnitelma. Näytä halusi laskun maksamiseen oma-aloitteisesti. Ole realistinen ja kun lupaat jotain, niin pidä siitä kiinni. Velkoja on todennäköisesti samassa tilanteessa kanssasi ja tarvitsee maksut sovittuina päivinä selvitäkseen omista maksuistaan. Maksuviiveillä on tapana ketjuuntua ja sinä pystyt kantamaan oikea-aikaisella maksulla oman kortesi kekoon ketjuuntumisen ehkäisemiseksi. Ole tavoitettavissa.

Suomen Asiakastiedon ja hallituksen toimet perintäalaa koskien

On ollut hienoa nähdä miten erityisesti Suomen Yrittäjät ovat jakaneet tietoa pienyrittäjille ja pyrkineet edistämään yrittäjien asemaa koronakriisin keskellä. Heidän ehdotuksensa, että pk-yrityksille ei rekisteröitäisi maksuhäiriömerkintöjä kriisin aikana oli kovin kaunis ehdotus, mutta aiheuttaisi väärää tietoa luotonmyöntäjille. Asiakastieto tarttui asiaan ja loi koronamerkinnän, joka merkintänä kertoo maksuhäiriön olevan aiheutunut kriisistä. Vielä prosessi on hionnassa, mutta emmeköhän me pian kuule siitäkin lisää. Tämä on varmasti toimiva idea.

Lisäksi Oikeusministeriö valmistelee useita hallituksen esityksiä, joilla helpotetaan koronavirusepidemian takia taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden tilannetta. Yksi esitys on perintäkulujen kohtuullistaminen yritysperinnässä kuluttajaperinnän kanssa samalle tasolle. Olemme jo pidempään toivoneet kattoa perintäkuluille, sillä se tasavertaistaa velallisten asemaa riippumatta siitä, mikä perintätoimisto perintää toteuttaa. Tämä on siihen hyvä aihio. Nähtäväksi jää onnistuuko hallitus muuttamaan määräaikaisesti EU-direktiivin mukaista säädöstä 40€:n vakiokorvauksesta, joka on säädetty juurikin yritysperintää koskien. Kansallisen lainsäädäntömme tulisi kuitenkin olla linjassa EU-direktiivien kanssa ja noudattaa niitä.


Saadaan muutos tai ei niin nyt tarvitaan kaikki perintätoimistot talkoisiin mukaan, jotta tämä kriisi saadaan yhdessä selätettyä.

Tsemppiä, voimia ja positiivista mieltä jokaiselle!

Perintäritarin Juha

Comments are closed.