Perintäritari vuosi 2019 kumppanuusvuosiKumppanuudet. Niiden merkitys kasvaa entisestään, kun pienet toimijat haluavat tarjota kilpailukykyisiä vaihtoehtoja asiakkaille. Kaikkea ei pidä itse ryhtyä tekemään, kun markkinoilta löytyy jo todennäköisemmin paremmat tekijät. Tänä vuonna pyrimme kasvattamaan asiakasmäärän lisäksi myös laadukasta kumppaniverkostoamme. Rahoituspalveluita tarjoava Guida Invest Oy oli vuoden ensimmäinen kumppanikiinnitys kotisivuillemme. Mitä muuta tulevat 358 päivää pitävät sisällään? Syvennytään niihin tässä blogissa.

Läpimenoaika 21vrk ja onnistumisprosentti 85%

Meille tärkeimmät mittarit ovat ne, joita asiakkaamme arvostavat palvelussamme eniten. Eivät he ole kiinnostuneita siitä, miten paljon pystymme kasvattamaan liikevaihtoamme tulevan vuoden aikana tai miten paljon asiakasmäärämme kasvavat. Heitä kiinnostaa millä aikataululla ja millä todennäköisyydellä he saavat kauttamme erääntyneet saatavat kassavirtaansa.

Valitettavasti emme päässeet viime vuonna asettamiimme tavoitteisiin läpimenoaikojen ja onnistumisten osalta. Myönnettäköön, että vuoden 2017 luvut olivat niin erinomaiset, että tavoitteet viime vuodelle olivat kertakaikkiaan liian kovat. Nyt kun olemme kaksi vuotta mitanneet näitä tärkeitä lukuja, olemme tuplasti viisaampia. Ensi vuonna pyrimme 21vrk läpimenoaikaan ja onnistumaan 85% erääntyneiden saatavien kotiuttamisessa. Vuonna 2018 luvut olivat 27vrk ja 80%.

Yhteiskuntavastuuta ja ylivelkaantumisen minimointia

Haluamme tehdä pitkäjänteistä työtä ylivelkaantumisen vähentämisen eteen. Koska olemme usein ensimmäinen ulkopuolinen toimija, joka on rahaongelmissa painivan kanssa tekemisissä, kuuluu toimenkuvaamme kartoittaa velallisen kanssa parhaat ratkaisuvaihtoehdot tilanteissa. Takuusäätiön lisäksi oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvonta on kuluttajien apuna ongelmien katkaisemisessa. Tälle vuodelle lisättiin talous- ja velkaneuvonnan määrärahoja ja sen myötä ylivelkaantumiseen on tartuttu konkreettisin toimin myös valtion toimesta. Hyvä niin.

Viime vuoden tapaan jatkamme aktiivista yhteistyötä Mun Talous -verkoston toimijoiden kanssa. Tavoitteena on erityisesti nuorten talousosaamisen lisääminen ja velkaantumisen ennaltaehkäisy. Lisäksi kotisivujemme chatissa on mahdollisuus tulla anonyymisti keskustelemaan perintään ja maksuongelmiin liittyvistä asioista. Vastaan siellä aina, kunhan minulla ei ole tapaamiset tai puhelut kesken.

Koska olemme keskittyneet vapaaehtoiseen perintään, on jokainen käräjäoikeuteen menevä haastehakemus tarkoittaa kohdallamme epäonnistumista. Valitettavasti emme onnistu jokaista tapausta ratkaisemaan vapaaehtoisesti, mutta haluamme pitää kiinni siitä, että turhia maksuhäiriömerkintöjä emme kenellekään aiheuta. Me haluamme palvella, emme pelottaa.

Hyväntekeväisyyttä lasten harrastamiseen

Sitouduimme joulukuussa SJK-junioreiden kanssa vuoden 2019 kestävään hyväntekeväisyysyhteistyöhön. Lahjoitamme jokaisesta onnistuneesta toimeksiannosta kaksi euroa heidän RESPECT-rahastolle, jonka avulla autetaan taloudellisesti seuran vähävaraisten perheiden lapsia harrastuksessaan.

Olemme parin vuoden ajan tukeneet vähävaraisia lapsia ja perheitä, mutta nyt haluamme tehdä hyväntekeväisyydestä selkeän ohjelman, joka myös motivoi meitä yrittäjiä sensitiivisessä työssä päivittäin. Meitä ohjaa pehmeät arvot ja haluamme, että se myös tuntuu. Mitä enemmän annat, sitä useammin olet saajapuolella. Pyyteettömästi.

Kumppanit lisäävät palveluvalikoimaa ja parantavat asiakaskokemusta

Parin vuoden ajan olemme ehtineet tutustumaan alamme toimintaan sekä palveluihin laskutuksen ja luotonhallinnan ympärillä. Oman vahvuutemme olemme löytäneet maksumuistutusten ja saatavien perinnän tiimoilta. Visiomme mukaisesti haluamme olla arvostetuin ja halutuin kumppani yritysten välisten saatavien perinnässä. Laadukas muistutus tukee erinomaisesti visiotamme.

Pienten yritysten suurin vahvuus ovat toiset pienet yritykset. Juuri sen vuoksi haluamme antaa kaikki muut toimenpiteet, mitä luotonhallintaan ja taloushallintoon tulee, osaavien kumppaneiden käsiin, sillä he pystyvät ratkaisemaan asiakkaiden ongelmat meitä paremmin. Kotisivuillamme on lista nykyisistä yhteistyökumppaneistamme ja haluammekin kasvattaa listaa, jotta pystyisimme ohjaamaan asiakkaille parhaat mahdolliset toimijat lukuisten vaihtoehtojen joukosta. Haluatko siis omalle yrityksellesi lisää asiakkaita? Me autamme.

Ohjelmistoyhteistyöt mahdollistavat 2020-luvun

Automatisaatio sekä digitalisaatio ovat jo täällä ja meidän on oltava siinä mukana. Haluamme ehdottomasti tarjota parasta mahdollista palvelua saatavien perinnässä, joten emme halua luopua puhelinkontaktoinneista ja henkilökohtaisista kohtaamisista velkojien ja velallisten kanssa. Kuitenkin on paljon vaiheita, joita voidaan automatisoida ja parantaa ohjelmistoyhteistyön avulla.

Meidän tulee miettiä miten asiakkaalle olisi nopein, helpoin ja luontevin tapa valjastaa apumme käyttöön. Monille on luontevinta lähettää toimeksianto sähköpostitse kun taas toisille laskutusohjelmisto on tehnyt yhden painikkeen päähän toimeksiannon lähettämisen. Haluamme kumppaneiden kanssa tarjota asiakkaille parhaat mahdolliset palvelut ja yksi vuoden tärkeimpiä tehtäviämme onkin löytää niitä ohjelmistoyrityksiä, jotka haluavat kanssamme helpottaa asiakkaiden laskutusprosesseja ja maksuvalvontaa. Muutamia keskusteluja on jo availtu ja toivotaan, että saamme alkuvuoden aikana kertoa niistä enemmän. Olemme takuulla hyvä kumppani laskutuksen parissa toimiville ohjelmistoyrityksille, sillä olemme keskittyneet vain ja ainoastaan muistutuksiin ja perintään. Emme pölli bisnestäsi.

Perintä- ja luotonhallinta-alan tulevia muutoksia

Alan toimintaan liittyviä muutoksia on tässä vaiheessa tiedossa yksi. Perintäluvat poistuivat 1.1.2019 ja tilalle tuli Etelä-Suomen Aluehallintoviraston ylläpitämä perintärekisteri. Saatavien perintää toisten lukuun tekevien yritysten tulee rekisteröityä perintärekisteriin, jotta toiminta on lain mukaista. Käytännössä tämä muutos ei pitäisi näkyä millään tavalla perintätoiminnassa, sillä kriteerit toiminnalle ovat pitkälti samat kuin aikaisemmin.

Muista muutoksista ei vielä ole tietoa. Viime vuonna keskusteluihin nousi positiivinen luottorekisteri, jonka avulla saataisiin ehdottomasti parempia luottopäätöksiä ja sen myötä perintää vähennettyä. Päätös positiivisen luottorekisterin perustamisesta voisi hyvinkin tulla tänä vuonna, mutta toimintakuntoon se saataisiin vasta vuosien kuluttua.

Viime syksynä SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen teki lakialoitteen yritysperinnän kulujen yhtenäistämisestä kuluttajaperinnän kulujen kanssa. Me kannatamme selkeitä rajoja myös yritysperintään, mutta kuluttaja- ja yrityskaupan luonteet ovat niin erilaiset, että kulujen minimointi tulisi näkemyksemme mukaan vain lisäämään maksuviiveitä, jotka ovat nyt jo olleet kasvussa. Kirjoitin tästä blogissamme näkemyksemme lokakuussa. Katsotaan miten tämä keskustelu vuoden mittaan edistyy.

Viime vuonna Lindorff myytiin Lowellille ja Suomen Perintätoimisto Oy norjalaiselle Axactorille. En näe syitä, miksi emme tänäkin vuonna näkisi perintätoimistojen yhdistymisiä, sillä alamme suuret yritykset himoitsevat saatavilla olevasta perintäkakusta yhä suurempia palasia. Valitettavasti kirsikkaa lukuunottamatta kakku alkaa olemaan ulkomaalaisomistuksessa.

Molemmat Ritarit Yrittäjien hallituksissa mukana

Haluamme aktiivisesti olla mukana parantamassa ja tukemassa yrittäjien mahdollisuuksia tehdä parempaa liiketoimintaa. Jussi aloitti joulukuussa toisen hallituskautensa Seinäjoen Yrittäjissä ja minut valittiin muutama viikko sitten HYNY:n (Helsingin Yrittäjien Nuorten Yrittäjien) hallitukseen mukaan. Kiitämme luottamuksesta ja toivottavasti onnistumme vuoden aikana kehittämään ja kannustamaan yrittäjiä aktiivisesti mukaan toimintaan. Verkostot mahdollistavat pienille yrityksille uusia asiakkaita, oppia, tukiverkostoja sekä mahdollisuutta saada itsensä framille.

Näillä askelmerkeillä uskomme saavuttavamme entistä paremman sijan pienten yritysten keskuudessa, kun tarpeita maksuvalvonnan ja perinnän tiimoilta ilmaantuu. Ja hyväntekeväisyys tuottaa meille positiivista energiaa vuoden synkimpinäkin hetkinä. Puhelimeni on aina päällä, ollaan yhteyksissä!

Perintäritarin Juha

Comments are closed.