Kuudes juhlapäiväni yrittäjänä

Perintäritarin Juha Järvinen - yrittäjyys ja yrittäjänpäivä

Hyvää Yrittäjänpäivää! Heti alkuun spoilaus: kirjoitus ei tule sisältämään sanaakaan yrittäjän taisteluista byrokratiaa, YEL-maksuja tai hallitusta vastaan. En ehkä tiedä tai ole kiinnostunut riittävästi politiikasta, joten siitäkin pysyn vaiti. Olen keskittynyt kuusi vuotta tekemään parhaani omassa työssäni ja nähdä yrittäjyyden upeana mahdollisuutena itsensä työllistämisenä. Positiivisesti ja optimistisesti. Omalla kohdallani nämä vuodet ovat olleet elämäni parasta aikaa.

Sukupolvenvaihdoksen täydellinen ajoitus

Matka yrittäjyyteen alkoi, kun appiukkoni Hanskin työvuodet olivat tulossa täyteen. Päätimme yhdessä Jussin kanssa tarttua mahdollisuuteen jatkaa Perintäritarin tarinaa. Tuolloin omat työni Grouponilla olivat juuri loppuneet yhtiön liiketoiminnan lakkauttamiseen ja etsin työelämän suuntaa oikeastaan ensimmäistä kertaa. Oli varsin kiinnostava ajatus lähteä yrittäjäksi toimialalle, jonka maine tuntui likaisemmalta kuin Manchester Unitedin 4-0 tappio Brentfordille 13.8.2022. Sovimme Jussin kanssa, että katsotaan miten toimialaan suhtaudutaan, jos tuomme täysin läpinäkyväksi hinnoittelun ja toimintatavat, joissa korostuvat oikean tiedon jakaminen ja talouskasvatus. Itse emme kokeneet tässä muuta riskiä kuin asiakkaiden siirtymisen maksutonta palvelua tarjoaville perintätoimistoille. Katteen laskimme siten, että pystyimme tarjoamaan perintää palveluna, jossa ihmiset ovat vuorovaikutuksissa toisten ihmisten kanssa ja pyrkivät ratkaisemaan ongelmia.

1.1.2017 matka virallisesti alkoi. Jussi painoi kahta työtä, ja itse pyrin täyspäiväisesti etsimään asiakkaita, jotta yhden hengen yrityksestä saataisiin mahdollisimman nopeasti kahdelle toimeentulo. Kaksi vuotta siinä meni, mutta molemmat olivat motivoituneet alusta asti yrittäjyyteen siten, että yksin emme kumpikaan tälle matkalle olisi lähteneet.

LUE MYÖS: “Perinteiden jatkaja – Nuori yrittäjä Juha Järvinen päätyi perintäalalle omistajanvaihdoksen kautta”

Yrittäjät.fi – 14.12.2020

Sivutoiminen yrittäjyys jalkapallon ja futsalin parissa

Sitten tullaan yrittäjyyden hienoimpaan elementtiin: tee mitä rakastat. Omalla kohdallani rakkaus jalkapalloa ja futsalia kohtaan on palanut jo lapsesta. Kun oman aktiivisen jalkapalloilun joudun lopettamaan vakavaan loukkaantumiseen 2008 lähdin seuraavan vuoden opiskelijafutsalin SM-kisoihin uudessa roolissa: selostajana. Pääsin tutustumaan lajiin syvään päätyyn asiantuntijoiden (Ilves FS valmentaja Petteri Pulkkinen sekä Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jouni Pihlaja) kanssa. Kymmenen vuotta ja kymmeniä selostuksia myöhemmin tarjoutui Viaplaylla mahdollisuus selostaa futsalin EM-kisat kotikatsomoihin.

Kyseinen mahdollisuus yhdistettynä täyspäiväiseen yrittäjyyteen Perintäritarissa sai minut vihdoin keväällä 2018 perustamaan toiminimen yksittäisiä työkeikkoja varten. Innostusta riitti muutaman vuoden aktiiviseen selostamiseen, mutta nykyään arvotan vapaa-ajan hiuksen hienosti selostusten edelle. Tänä kesänä tarjoutui kuitenkin mahdollisuus palata selostuskoppiin pitkästä aikaa, kun VeikkausTV näytti Interin ja SJK:n europelit, joiden kotiottelut sain tulkittavaksi. Rakkaudesta lajiin, kuten sanotaan.

Vapaus ja vastuu

Yrittäjän vapaus nostetaan usein esille hieman laiskalla tavalla. Se, että keskipäivällä voi mennä pelaamaan padelia tai kuntosalille treenaamaan, on toisille yrittäjille silkka mahdottomuus asiakaspalvelutyön vuoksi. Vapaus tulee nähdä monimuotoisemmin: toisille vapautta on tehdä rakastamaansa työtä rakastamiensa asiakkaiden parissa, kun taas toiset näkevät työn vapauden mökkimiljöön tai Pärnun hiekkarantojen kautta.

Vapaus tuo vastuuta. Vapaus myös mahdollistaa vastuuta. Kun saat itse päättää miten sinun yrityksessäsi asiat tehdään, saat vastuun päätöksen tekemisestä. Vastuullasi ovat mm. asiakkaiden palveleminen, myynti, yrityksen tuottaminen, työntekijöistä huolehtiminen. Jos tätä vastuuta ei osaa kantaa riittävän kypsästi, yritys ei tule menestymään.

Koska asiakkaamme on yrityksiä, emmekä myy tiskiltä asiakkaille maksuvaatimuksia, leimasimia tai sormen heristelyä, voimme tehdä työtä kotoa, mökiltä tai toimistosta käsin. Vastuuna koen, että olen asiakkaiden tavoitettavissa puhelimitse tai mailitse toimistoaikojen ulkopuolellakin – tarvittaessa. Asiakkailla on valinnanvapaus ja heillä on myös valinnanvaraa. Koen, että asiakkaiden reilu, aktiivinen ja oikeudenmukainen palvelu sopivalla palvelumaksulla tuo luoksesi parhaat mahdolliset asiakkaat. He toki päättävät oletko sen palvelumaksun arvoinen.

LUE MYÖS: “Ensimmäinen yritys epäonnistui ‒ mutta Juha Järviselle se oli onnenpotku”

Y-Studio – 23.11.2018

Työnantajan saappaat lisäävät vastuuta

Syksylle 2019 haimme harjoittelijaa tutustumaan perintäalan pariin. Työmäärä oli kasvanut siten, että tiesimme tarvitsevamme työntekijöitä taloon. Ensimmäisenä työntekijänä palkkasimme Veeran 2020 ja tänä päivänä meitä onkin yhteensä jo viisi henkilöä ratkomassa asiakkaiden ongelmia.

Moni yrittäjä pelkää työntekijän palkkaamista pitkälti epäonnistumisen pelossa. Entä jos työntekijästä paljastuukin pelkkä kuluerä, joka on aina sairaana? Myynnin laskiessa työntekijästä ei pääse millään eroon. Jos omaa tämän kaltaisen ajattelumallin, on liiketoiminta syytä pitää minimissään ja pyrkiä työllistämään vain itsensä.

Uskon itse siihen, että työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara. Hyvät ja tyytyväiset työntekijät pitävät asiakkaat myös tyytyväisenä. Kun työntekijä perehdytetään yrityksen toimintatapoihin, missioon, visioon sekä arvoihin, ja sen jälkeen annetaan vapautta ja vastuuta päätösten tekemiseen, saamme sitoutuneen ja avoimen työyhteisön. Olen äärettömän onnellinen, että olemme saaneet vastuuntuntoiset, palvelualttiit ja luotettavat työntekijät osaksi yritystämme. He ovat meille vastuu, jota todellakin haluamme vaalia.


Yrittäjyys on yksi tapa työllistymiseen. Mielestäni on turha asettaa vastakkain yrittäjyyttä ja palkkatyötä, sillä molemmat ovat tärkeitä työelämän kokonaisuudessa. Me emme pärjäisi ilman kolmea upeaa työntekijää, joille haluamme tarjota turvallisen työympäristön sekä täsmällisen ja ennalta sovitun palkanmaksun. Vastaavasti me yrittäjinä mahdollistamme heille nykyisen työpaikan.

Yrittäjän palkan maksaa asiakkaat, jotka luottamuksellaan kiittävät sinua hyvin tehdystä työstä. Kun lupaat asioita, jotka varmasti pystyt asiakkaalle toteuttamaan, se kantaa kestäviin asiakasuhteisiin ja pystyt olemaan rehellinen myös itsellesi. Ja se on yrittäjänä onnistumisessa olennainen piirre.

Perintäritarin Juha