Perintäritari yrittäjät Juha Järvinen ja Jussi Saarijärvi

Kun Perintäritarin perustaja Hannu Ritari jäi ansaituille eläkepäiville vuoden 2016 viimeinen päivä, yrityksen vetovastuu siirtyi vävypojille Jussille ja Juhalle. Koska haluamme olla kasvollinen sekä henkilöitynyt yritys, avaamme hieman tarkemmin keitä me nykyiset yrittäjät olemme. 

Jussi Saarijärvi (hallinto ja perintä)

Olen Perintäritarissa se, joka vastaa velallisten ja velkojien puheluihin ja sähköposteihin pääsääntöisesti. Hoidan käytännön perintätyötä sekä pyöritän yhtiön hallintoa. Aikaisempi työurani on ollut hallintopainotteista ja olen aina nauttinut numeroiden pyörittämisestä ja hallintorutiineista. Myyntityö ei ole ollut koskaan aikaisemmin minulla lähellä sydäntä. Viimeisen neljän kuukauden aikana olen kuitenkin löytänyt täysin uuden lähestymiskulman myyntiin. Tuote johon itse uskoo sataprosenttisesti ja jonka myynnistä saatu tulo tulee itselle on saanut minutkin innostumaan myyntityöstä. Kun omaa liiketoimintaa ei tarvitse itselleen vähän väliä perustella, on siitä kertominen muille paljon miellyttävämpää ja sitä suorastaan odottaa.

Perintäritari Jussi Saarijärvi hallinto ja perintä

Olen valmistunut aikanaan sotatieteiden maisteriksi Maanpuolustuskorkeakoulusta. Olen koko työikäni ollut puolustusvoimien palveluksessa eri johto- ja kouluttajatehtävissä. Tutkintoni olen suorittanut johtamisen alalta ja työssäni olen johtanut ihmisiä viimeiset 15 vuotta. Siinä mielessä ryhtyminen yrittäjäksi täysin eri alalle oli totaalinen suunnan muutos. Yrittäjäksi ryhtyminen taas toisaalta ei ollut varsinaisesti yllättävää. Olen ollut yrittäjähenkinen aina ja nauttinut ajatuksesta, että voin vaikuttaa täysin itse siihen miten menestyn urallani.

Vapaa-aikaa ei tänä päivänä juuri jää. Siitä pitää työn ohella huolen yhtäaikainen opiskelu Jyväskylässä kyberturvallisuuden ohjelmassa. Asun Seinäjoella perheeni kanssa. Olemme paluumuuttajia ja muutimme takaisin Seinäjoelle pari vuotta sitten, asuttuamme Espoossa vähän yli kymmenen vuotta. Viimeiset kaksikymmentä vuotta olen harrastanut erotuomaritoimintaa jalkapallossa ja koripallossa. Nämä tuovat myös liikunnallisen puolen elämään.

Tarinan jatkaminen ja alan kehittäminen motivoivat

Parasta Perintäritarissa on moni asia. Yrityksellä on pitkä historia, vahva tarina ja se on erinomaisen hyvin hoidettu edellisen yrittäjän toimesta. Siksi oli myös helppo hypätä vauhdissa yritykseen ja aloittaa toiminnan kasvattaminen välittömästi. Yksi asia ylitse muiden on kuitenkin Juha. Olemme arvoiltamme ja toimintatavoiltamme hyvin samankaltaiset mutta osaamistaustoiltamme hyvin erilaiset. Siksi täydennämme toisiamme yrityksen arjessa ja se on ehdoton vahvuus. Erinomaisena asiana Perintäritarissa näen myös sen mahdollisuuden kehittää koko alaa yrityksen kehittämisen myötä. Haluamme parantaa alan mainetta ja muuttaa mielipideilmastoa perintäalasta positiivisempaan suuntaan. Haluamme olla ritareita, jotka auttavat yrityksiä parantamaan kassavirtaansa ja luotonhallintaansa.

LUE MYÖS: ”Mitä vaatii lähteä palkkatyöstä yrittäjäksi?”

BLOGIKIRJOITUKSEMME 22.2.2017

Juha Järvinen (myynti ja markkinointi)

Minä olen 99%:sti se henkilö, joka on Perintäritarista yhteydessä uusiin yrityksiin. Pyrin ensisijaisesti selvittämään onko yrityksille perinnän merkitys ja vastuullisuus selvänä. Alan mainetta ovat vaivanneet piilomaksut, epäluottamus ja uhkailu, joista mikään ei meidän toiminnassamme toteudu. Sen vuoksi tuotteemme on erinomainen ja sen myyminen tuntuu hyvältä. Kontaktoinnin ohessa, vastaan meidän uutisoinneista, blogikirjoituksista sekä sosiaalisesta mediasta. Lisäksi niputan yrittäjyyttä sekä luotonhallintaa koskevat kirjoitukset ja uutisoinnit kerran kuukaudessa uutiskirjeeksi. Markkinointi pienellä budjetilla on ollut erittäin mielenkiintoista ja pyrin koko ajan keksimään entistä luovempia ideoita lisätä Perintäritarin tietoisuutta oikeissa kanavissa. Koen, että perintäala ei itsessään rajoita markkinointia, se luo ääriviivat tekemiselle. Rakastan tätä työn moninaisuutta!

Perintäritari Juha Järvinen myynti ja markkinointi

Olen koulutukseltani kauppatieteiden maisteri Vaasan yliopistosta, mutta olen varsin kaukana siitä mihin opinnoillani alunperin pyrin. Tuotantotalouden pääaineopinnot veivät minut Koneelle ja Wärtsilälle operatiivisiin työtehtäviin, mutta jo muutaman työvuoden jälkeen kaipasin myynnin aiheuttamia tunnereaktioita ja uusien ihmisten kohtaamisia. Olen jo 18-vuotiaana myynyt autoja Seinäjoen Käyttöautossa, ja mitä pidemmälle työt teollisuuden parissa eteni sitä enemmän kaipasin paluuta jokapäiväisen kaupankäynnin pariin.

Arvot ja auttaminen erottautumiskeinoina

Vuonna 2011 karistin Vaasan tomut jalkojeni alta ja lähdin myynnin ja markkinoinnin pariin Helsinkiin Grouponille. Sain olla auttamassa pk-yrityksiä heidän liiketoiminnan kasvattamisessa sekä suunnittelemassa heille markkinointikampanjoita. Hyvää tuotetta oli mukava myydä ja palkitsevinta oli nähdä asiakas, joka halusi toteuttaa kanssani uuden kampanjan. Se lämmin tunne on onnistuminen. Perintäritarissa saan jälleen auttaa pk-yrityksiä heidän liiketoiminnan kasvattamisessa, mutta nyt tarjoamani apu tuo asiakkaille konkreettista liikevoittoa aktiivisella maksujen kotiuttamisella. Ala on erittäin kilpailtu, mutta usko omaan juttuun vie varmasti eteenpäin.

Vapaa ajalla elän ja hengitän jalkapalloa. Pelaan itse, olen tuttu näky katsomoissa ja selostan GrIFK:n kotimatsit Fanseatille ja Elisa Viihteelle. Asun vaimoni kanssa Helsingissä ja nautin suunnattomasti mahdollisuudesta tehdä töitä sijainnista riippumatta.

Parasta Perintäritarissa on Jussi. Hän henkilöityy velallisten ja velkojien silmissä Perintäritariksi, jolloin lähestyminen on henkilökohtaisempaa. Minun ja Jussin arvomaailmat ovat samanlaiset ja toimintaamme ohjaa asiakkaiden auttaminen, aktiivisuus, rehellisyys ja luotettavuus. Siksi me pystymme tiiminä tarjoamaan ensiluokkaista palvelua.

LUE MYÖS: ”Pienyritykset arvostavat korrektia perintäpalvelua”

LUOTTOLISTA 27.02.2018

Erittäin hyvää kesää kaikille toivoo Perintäritarin Jussi ja Juha

Leave a Comment