Ohjeita toimeksiantajalle ja velalliselle


TOIMEKSIANTAJA


Kannattavan liiketoiminnan tärkein tehtävä on tuottaa voittoa. Luottotappiot ovat yksi merkittävä syy siihen, miksi voiton tekeminen on välillä vaikeaa: mikäli tuotteellasi on 10% kate ja asiakkaasi jättää 1000 €:n saatavan maksamatta, sinun tulee myydä 10 000 €:n edestä lisää saadaksesi luottotappion tuomat tappiot kuitattua. Onneksi luottotappioita pystyy nykyään varsin hyvin ennaltaehkäisemään etukäteen tehtävillä luottoanalyyseillä, joita myös me tarjoamme.

Yritykset eivät pysty olemaan kaikkien toimintojen moniosaajia ja siten on hyvä punnita, mitä tekee itse ja mitä ulkoistaa muille yrityksille. Ulkoistamisen hyvä puoli on se, että silloin kutakin toimintoa suorittaa oman alansa ammattilainen ja tällöin pystytään maksimoimaan potentiaali.

Saatavien perintä on liiketoiminnassanne piilopalvelua. Se vaatii aina yrityksenne reskontralta ylimääräistä ponnistelua, että luottotappioita ei syntyisi. Kuitenkin rekontralla on paljon päivittäistä rutiinityötä ja siten saatavien perintää tehdään silloin, kun muulta työltä siihen aikaa jää. Kun perintätoiminta hoidetaan hyvin, saadaan yrityksenne positiivista kuvaa vain ja ainoastaan vahvistettua: järjestelmällisyys, jämptiys ja se tärkein – bisneksen tekeminen – näkyy toiminnassa. Varmasti itsekin haluaisit tehdä yhteistyötä tuollaisen yrityksen kanssa.

Perintätoimenpiteet tulee hoitaa säännöllisesti ja henkilökohtaisesti sekä osaavalla ja ammattitaitoisella otteella. Asiakassuhteita tulee vaalia ja hienovaraisuutta tarvitaan arkojen asioiden parissa. Jätä saataviesi perintä meidän huoleksemme, niin pystyt saat takuulla kolme tärkeää etua yrityksellesi:

  1. kohdista yrityksellesi vapautuvat resurssit tuottavammin
  2. yrityksesi perintätoimenpiteet ovat päivittäisessä seurannassa
  3. vahvistamme yrityksesi positiivista kuvaa asiakkaillesi

Ota yhteyttä, niin hoidetaan yhdessä luotonhallintanne kuntoon.


VELALLINEN


Mikäli sait postilaatikkoosi Perintäritarilta kirjeen, pyrimme pitämään sinut hyvissä käsissä. Meidän ensisijainen tehtävämme on saada toimeksiantajalle kuuluva, pitkäksi venähtänyt maksu perittyä. Siinä onnistuminen mahdollistaa meidän liiketoimintamme.

Kirjeen saatuasi sinun kannattaa lähestyä meitä, sillä se viestii meille halustasi ratkaista tilanne. Laskua ei aina pysty kokonaisuudessa heti maksamaan, jolloin yksi vaihtoehto on maksusuunnitelma. Koska me ammattimme puolesta kohtaamme myös suurissa vaikeuksissa olevia ja yksi tärkeimmistä arvoistamme on arvostus, sinun ei kannata tuntea häpeää kanssamme asioidessasi.

Lähtökohtamme on, että asiakassuhteesi säilyy velkojan kanssa. Hyvin hoidettu vastoinkäyminen voi jopa vahvistaa yhteistyötä, joten haluamme mielellämme auttaa teitä tilanteessa. Me koemme onnistumisen iloa siitä, kun yhteistyösuhteet jatkuvat ongelmien jälkeen.

Jos sait meiltä postia, niin ole meihin yhteydessä.


ETUSIVU
          Toimeksiantajat & Velalliset
Perintäprosessi
Perintäsanastoa
Hyödyllisiä linkkejä