Perintäritari perintä ennaltaehkäisy vuosi 2018Nyt, kun vuosi 2018 on kokonaisuudessaan takana, on hyvä palata sen onnistumisiin ja epäonnistumisiin paremmin. Vaikka vuosi kohteli meitä jälleen hyvin, oli siellä valitettavasti myös pari tavoitetta, joita emme saavuttaneet. Vuosi sitten teemoitimme vuoden 2018 olevan perinnän ennaltaehkäisyn vuosi. Miten toteutimme ennaltaehkäisyä, miten siinä onnistuimme ja mitä muuta Perintäritarin vuosi 2018 piti sisällään?

Uusi ohjelmisto toi varmuutta ja tehokkuutta

Reilun puolen vuoden kehitystyö tuli toukokuussa päätökseen ja saimme vihdoin valmiiksi uuden perintäohjelmiston. Työn aloitti Comia Software, mutta yrityskaupan myötä valmiin tuotteen meiltä laskutti Siili Solutions. Ohjelmisto teleporttasi meidät kertaheitolla 2010-luvulle, sillä luovuimme MS-DOS -pohjaisesta, kaatuilevasta ja kankeasta, ohjelmistosta täysin nykypäiväiseen pilvipalveluun. Nyt pystymme molemmat syöttämään yhtäaikaa tietoja ja käsittelemään asiakkuuksia. Vuoden tärkein kehitysprojekti tuli kuntoon ja se on toiminut moitteettomasti.

Ohjelmisto on mahdollistanut ohjelmistoyhteistyöt eri toimijoiden kanssa. Vuoden 2018 suurin yhteistyö syntyi Fennoan kanssa, jonka myötä käyttäjät pystyvät lähettämään meille toimeksiannon yhdellä napin painalluksella. Muutamia muitakin kehitysyhteistyökuvioita on startattu eri toimijoiden kanssa, mutta niistä toivottavasti kuulemme lisää tänä vuonna. Nyt olemme kuitenkin valmiit laajentamaan ohjelmistoyhteistyötä maksuvalvonnan toimijoiden kanssa.

Perinnän ennaltaehkäisyä monikanavaisesti

Ennaltaehkäisy oli läsnä koko vuoden tekemisessämme, mutta sen onnistumista on varsin haastava mitata. Tietysti yksi onnistumisen luku olisi perintätoimeksiantojen määrän vähentyminen, mutta se saattaisi indigoida myös asiakkuuksien siirtymistä toisille perintätoimistoille. Halusimme toteuttaa ennaltaehkäisyä lisäämällä tiedon määrää ja kasvattaa MuistutusRitarin toimeksiantoja perinnän sijaan.

Tietoa tuotimme omien blogikirjoitusten (27 kirjoitusta vuonna 2018, joista 4 julkaistiin muiden alustoilla), kouluvierailuiden, ajankohtaisten uutisten/artikkeleiden jakamisen, maksuttomien luottoanalyysien sekä Holvin perintäoppaan myötä. Aktiivisuusmittareilla mitattuna nämä määrät ovat takuulla vihreällä. Kotisivuilla kävijöiden määrä kasvoi 58% edellisvuoteen.

MuistutusRitarista tuli muutamalle yritykselle osa omaa laskutusprosessiaan. Yleisesti homma toimii seuraavasti: varaamme asiakkaan kanssa 15min viikkopuhelun, jonka aikana käymme läpi edellisten muistutusten kotiutumiset, tarvittavien perintätoimien aloittamiset ja uudet muistutustarpeet. Laadukkaan maksumuistutuksen myötä perinnän tarve vähenee ja sen myötä kassa kiertää huomattavasti tehokkaammin. MuistutusRitarin avulla noin 9/10 maksuista löysi perille ilman perinnän tarvetta. Suurin syy alkuperäisen laskun maksamattomuuteen on se, että se ei koskaan ole tavoittanut vastaanottajaa. Siksi puhelimitse tehty muistutus minimoi täysin turhat perintätapaukset.

Perinnän ennaltaehkäisy on kuitenkin prosessi ja kannamme siitä tulevaisuudessakin suurta vastuuta. Pohja on kuitenkin luotu kestävälle toiminnalle.

Mittaristossa pari säröä, mutta toimintakunto on taattu

Lukujen osalta vuosi 2018 oli kaksijakoinen. Liikevaihdossa kasvua tuli 26% ja kun menot saimme pidettyä hyvin kurissa, oli taloudelliset luvut hyvät. Olemme nyt päässeet siihen tavoitteeseen, jonka kaksi vuotta sitten Jussin kanssa asetimme: appiukon elannon tuottavasta yrityksestä kahden vävypojan päivätyöksi. Ja kyllähän tästä on jalustalle nostettava kaikki asiakkaamme, jotka ovat meihin tämän parin vuoden aikana luottaneet. KIITOS!

Ja sitten ne säröt. Tärkeimmät mittarimme toimissamme ovat onnistumisprosenttimme sekä läpimenoaika. Kunnianhimoiset tavoitteemme (onnistuminen 90% ja läpimenoaika 21vrk) olivat tällä kertaa liian kovat ja vuoden 2018 osalta onnistuminen oli 80% ja läpimenoaika 27vrk. Edelleen luvut ovat varsin hyvät ja mikäli tänä vuonna saamme toimeksiantoina viimeistään vuonna 2018 erääntyneitä laskuja, uskomme nostavamme onnistumista ja läpimenoaikaa merkittävästi. Mutta ei selitellä tätä enempää vaan pyritään tänä vuonna parantamaan lukuja lähemmäs 2017 vuoden lukemia.

Kasvu aiheuttaa aina omia haasteita. Jos kuitenkin mietitään  Kuitenkin asiakasmäärämme ovat olleet tasaisessa kasvussa koko vuoden. Toimeksiantojen määrä kasvoi 26%, joten kai voimme vetää mutkia suoriksi ja sanoa liikevaihdon kasvun olevan yksi yhteen toimeksiantojen määrän kasvun kanssa.

Sosiaalinen media, kumppanuudet ja jalkatyö markkinointikeinoina

Pienillä yrityksillä markkinointiin ja näkyvyyteen käytettävät eurot ovat usein todella rajalliset. Niin myös meillä. Onneksi sosiaalinen media tarjoaa juuri meidän näköisen mahdollisuuden näkyvyyden lisäämiseksi. Jo aikaisempien kanavien (Facebook, Twitter, LinkedIn) lisäksi liityimme tänä vuonna Youtubeen ja Instagrammiin. Youtuben avasimme Miia-Maria Kuusiston opinnäytetyönä toteuttaman yritysvideon myötä toukokuussa ja Instagramissa ensimmäisen kuvan julkaisimme Yrittäjänpäivänä syyskuun alussa.

Miten olemme kanavissa näkyneet ja kasvattaneet näkyvyyttämme? Sekä Facebookissa että Instagrammissa olemme kasvattaneet seuraajamäärää alan toimijoista eniten ja Twitterissä vain Visma on saanut seuraajia tilillensä meitä enemmän. Facebookin kasvun selittää toukokuussa järjestämämme Jopo-arvonta, mutta sekä Instagram että Twitter ovat aktiivisen ja kiinnostavan sisällöntuotannon tuloksia. Julkaisujen määrät vähenivät noin 20% viime vuoteen nähden kanavissamme, mutta ehkä laatu korvasi määrän. Julkaisukalenteri vähentää merkittävästi työn määrää, joten suosittelen sitä ehdottomasti jokaiselle.

Seuraamme myös aktiivisesti asiakkaidemme ja kumppaneiden tekemistä ja viestintää, joita jaamme matalalla kynnyksellä omissa kanavissamme. Pienet toimijat pystyvät yhdessä pitämään positiivista meteliä, ja koska haluamme auttaa parhaamme mukaan muita tekemään parempaa liiketoimintaa, pyrimme aktiivisesti huolehtimaan muiden näkyvyyden edistämisestä. Hyvät ja luotettavat kumppanit ovat liiketoiminnan tukijalka ja yhdessä saa paljon enemmän aikaan kuin itse tekemällä. Kannustan myös seuraamaan aktiivisesti muiden alan toimijoiden viestintää ja sen jakamista omille seuraajille. Hyvä tulee myöhemmin parempana takaisin. Sosiaalisen median myötä myös Y-Studio, Epari ja Luottolista huomioivat meidät medianäkyvyydellä.

Meillä yrittäjävetoisena palvelualan toimijana kuitenkin henkilökohtaiset kohtaamiset ovat tärkein ja laadukkain tapa markkinoida, näkyä ja palvella. Sen vuoksi osallistuimme aktiivisesti eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin koko vuoden ajan niin Seinäjoella kuin Helsingissä. Jussi on Seinäjoen Yrittäjien hallituksessa ja minä liityin kuukausi sitten HYNY:n (Helsingin Yrittäjien Nuoret Yrittäjät) hallitukseen. Hallitustyön kautta pyrimme aktiivisesti osallistumaan tänäkin vuonna siellä missä muutkin aktiiviset toimijat ovat.

Vastuullisuus kiteyttää toimintatapamme

Teimme vuosi sitten yhden muutoksen yrityksemme arvoihin. Korvasimme luotettavuuden ja rehellisyyden vastuullisuudella, koska koimme sen kuvastavan kokonaisvaltaisemmin päivittäistä tekemistämme. Ja sitä se on todellakin meille tehnyt. Perinnän ennaltaehkäisy, velallisten aito auttaminen ja läpinäkyvyys toiminnassa ja hinnoittelussa ovat osa toimintaamme, joita haluamme vaalia.

Vastuullisuus näkyi myös tapahtumissa ja tilaisuuksissa, joissa olimme vuonna 2018 mukana. Muun muassa Puhu Rahasta -messuilla tarjottiin nuorille ja syrjäytyneille kattavasti tietoa miten velkaantumisen pystyy ehkäisemään/katkaisemaan. Perintätoimistot ovat kuitenkin niitä ensimmäisiä ulkopuolisia toimijoita, jotka velallisia lähestyvät ja sen myötä pystyvät tarjoamaan apua varhaisessa vaiheessa. Ylivelkaantumisvaarassa olevat tulee tunnistaa ja heille pitää saada apu ennen kuin pikavippiperkeleet ehtivät laastariksi paikalle.

Uusi perheenjäsenemme: SovitteluRitari

Kesän jälkeen meille syntyi uusi lapsi Ritari-perheeseen. MuistutusRitari sai sisaruksekseen SovitteluRitarin, jonka myötä pystymme tarjoamaan pienyrittäjille fiksun ja edullisen vaihtoehdon myös riitaisten saatavien perintään. Muutama tapaus on nyt takana ja Jussin neuvotteluvahvuudet on pystytty monistamaan myös riitaisten maksujen sovitteluille.


Kokonaisuudessaan vuosi ylitti odotuksemme. Vuosi 2019 on jo pitkälti suunniteltu ja avaammekin sen tarkemmin viikon kuluttua. Samalla otetaan katsausta perintäalan vuoteen. Kiitokset aivan jokaiselle viime vuodesta ja tehdään yhdessä tästä vuodesta vielä parempi.

Perintäritarin Juha

Comments are closed.