Perintäritarin viikko pähkinänkuoressaTässä on jo useampaan otteeseen pitänyt kirjoittaa mitä työmme pitää sisällään ja millainen on meidän perintätoimiston tyypillinen viikko. Kuitenkin mutta vasta LAKIA:n Marika Myllykankaan juristin työviikon tiivistävä blogikirjoitus sai minut toimimaan.

Työn monipuolisuus on juuri se mikä yrittäjän työssä kiehtoo. Alla tiivistettynä toissaviikkomme (viikko 7/2019), mikä antaa hyvin suuntaa viikottaisesta tekemisestämme.

Maanantai

Aamukahvin lomassa kävin läpi viime viikon kotisivujen kävijädataa. Kahden vuoden ajan olemme analysoineet ja mitanneet kotisivujen kävijämääriä. Mennyt viikko oli ajanjakson paras! Kiitos siitä kuuluu Tuukka Kivirannalle ja häntä käsittelevälle blogille, joka nosti merkittävästi kävijämäärää. Toinen kahvikupillinen meni lauantaisen LinkedIn-postauksen kommentteihin vastaillessa. HIFKin markkinointi kiinnosti ja sai aikaan valtaisan määrän reagointia.

Sitten toimistolle ja ensimmäisenä puheluna jo perinteeksi muodostunut viikottainen maksuvalvonta asiakkaan kanssa. Kävimme läpi pari viikkoa sitten erääntyneet saatavat ja huolehdimme niistä muistuttamisen hänen asiakkailleen. Vielä ennen lounasta soitin erääntyneitä maksuvaatimuksia ja varmistin, että Posti on saanut kirjeet toimitettua perille. Yleisesti 20% kirjeistämme ei ole 10vrk aikana vielä löytäneet perille ja näiden kohdalla laitamme maksuvaatimukset sähköpostilla velallisen toivomaan osoitteeseen. Lisäksi eräs suuri muistutustoimeksiantokeissi työllisti, sillä asiakkailta ei löytynyt alkuperäisiä laskuja ja ne tuli välittää heille.

Lounaan jälkeen soitin muutamia puheluita sekä olemassa oleville että potentiaalisille toimeksiantajille. Uusia kontakteja lähestyttäessä olen pitänyt huolta siitä, että varmistan ajankohdan parin minuutin puhelulle olevan sopiva ja selvittänyt onko maksuvalvonta jo kunnossa. Mikäli on, en käytä asiakkaan aikaa puhelussa sen enempää, mutta mikäli tarve on syvemmälle kartoitukselle niin sen teen mielelläni muutamalla täsmäkysymyksellä. Puhelun päätän aina kiitokseen ajasta ja esite löytyy hänen halutessaan sähköpostista.

Saimme uuden hienon kumppanin joukkoihin mukaan, kun maksupäätteitä tarjoavan SumUpin yhteistyöstä vastaava henkilö, hyväksyi ehdotuksemme yhteistyöstä. Olemme itse kartoittaneet maksupäätteiden tarjoajia ja SumUp tarjoaa kustannustehokkaan vaihtoehdon pienyrittäjille. Olemme tyytyväisiä siihen, että kauttamme löytyy apua varsin kattavasti paremman luotonhallinnan tekemiseen.

Ja ainahan maanantaihin pitää kuulua jonkinlainen vastoinkäyminen. Meille se oli hinnastolaskurimme lisäosan päivitys, mikä esti päivämäärien vaihtamisen ja sen myötä laskuri oli rikki. Teksti sivuille, että tarvittaessa Juha ja Jussi antaa tarkat hinnat laskurin ulkopuolelta. Ei auttanut kuin jäädä odottamaan uutta päivitystä. Iltapäivän päätteeksi tein vielä ystävänpäiväkuvan valmiiksi torstaita varten.

Tiistai

Aamu alkoi kahvilla. Kun sain koneen auki, menin ensimmäisenä tarkistamaan oliko laskuriin tullut päivitystä. Olihan se ja nyt hinnasto pelasi jälleen hienosti. Twitteriin tiistaipäivitys copypastella julkaisukalenterista ja kohti toimistoa.

Toimistolla odotti Facetime-puhelu Thaimaahan. Eräs suomalainen yrittäjä on onnistunut siirtämään 6kk vuodesta Thaimaan lämpöön, mistä käsin toteuttaa Suomeen liiketoimintaansa. Puhelun jälkeen tulikin sitten chat-ryöppy: tiedusteluja viivästyskorkoprosenteista, muistutuskuluista sekä kaksi toimeksiantoa, jotka välitin Jussin hoitoon. Chat on ollut meille erinomainen kanava tarjota anonyymisti apua niin velkojille kuin velallisille. Kynnys on matala ja turha jaarittelu jää keskusteluista pois.

Iltapäivä meni pitkälti toimeksiantajia ja velallisia kontaktoiden. Mukaan mahtui tietenkin myös lukuisia puheluita Jussille, sillä pidämme tiiviisti huolen informaation kulkeutumisesta ja autamme toisiamme parhaamme mukaan kuorman jakamisessa. Meillä on hyvä roolitus: Jussi vastaa rahaliikenteestä, uusien toimeksiantojen kirjaamisesta ja oikeastaan kaikesta perintään liittyvistä asioista. Minä taas huolehdin asiakashankinnasta, kumppanuuksista sekä markkinoinnista.

Keskiviikko

Aamun kaksi ensimmäistä tuntia pyhitin täysin Jussin auttamiseksi. Soitin velallisasiakkaita läpi ja vastailin tarkentaviin sähköposteihin, joita asiakkailta usein tulee liittyen maksuihin. Yleisimmät kysymykset koskevat alkuperäisiä laskuja ja maksusuunnitelmia.

Lounaan nautin HYNY:n hallituslaisen Vesa Puiston kanssa. Meillä on vastuullamme tehdä maaliskuussa Naistenpäivän tapahtuma ja askelmerkkien sovittaminen pitää aloittaa hyvissä ajoin. Nuorten Yrittäjien toiminta on tuonut itselleni mukavasti mielenkiintoista lisäsäpinää talvelle.

Koska Posti ilmoitti siirtyvänsä neljän arkipäivän jakeluun valtakunnallisesti maaliskuun alusta, niin haluamme kartoittaa vaihtoehtoiset jakelumahdollisuudet kirjepostille. Nyt jo olemme huomanneet, että etenkin haja-asutusalueelle posti ei löydä meidän maksuvaatimuksemme maksuehdon (7vrk) sisällä ja juuri sen vuoksi velallispuhelut ovatkin nousseet suureen rooliin. Olimme yhteydessä erääseen jakeluyhtiöön, josta saimme vinkkiä toiselta alamme toimijalta, Valitettavasti ehdot eivät vielä tässä vaiheessa ole meille riittävän suotuisat.

Iltapäivä ja ilta meni kumppaniyhteistyön merkeissä. Saimme kumppaniksemme laskurahoitusta tarjoavan Corona Capital Oy:n, ja Holvilta sain oikoluettavaksi heidän tuottaman blogikirjoituksen laskutukseen liittyen. Illalla vielä olin Holvin yrittäjyystapahtumassa heidän Hämeentien toimistollaan. Oli mukava tavata yrittäjiä ja kuulla YritysVantaan vinkit miten vältetään yrittäjyyden sudenkuopat ja osataan hinnoitella palvelu kannattavasti.

Torstai

Aamukahvien lomassa oli hyvä hetki päivittää ystävänpäivätoivotukset sosiaalisen median kanaviin. Muuten aamupäivä menikin sitten puhelimen ääressä niin velallisia kuin velkojiakin haastatellen.

Sosiaalisen media on meille tärkeä kanava tuoda esiin alan toimintaa, tiedottaa uusimmista uutisoinneista ja tietenkin myös kertoa meidän omasta toiminnastamme. Meidäthän löytää Facebookin ja Twitterin lisäksi myös LinkedInistä ja Instagramista. Iltapäivällä hioin sosiaalisen median kalenteria kuntoon, loin valmiita päivityksiä pari viikkoa eteenpäin ja suunnittelin kuukausitasolla eri blogeja ja tapahtumia exceliin.

Perjantai

Aamu alkoi taloyhtiön hallituksen kokouksella. Tällähän ei luonnollisestikaan ole työni kanssa mitään tekemistä, mutta haluan valvoa ja vaalia arvokkainta varallisuuttani huolella. Hallituksessa onnistuu huolehtimaan isännöitsijän kanssa, että tarjoukset pyydetään kattavasti ja kilpailutukset tehdään säännöllisesti. Kokouksen lomaan soitti eräs asiakas, joka halusi välittömästi maksaa marraskuisen velkansa kokonaisuudessaan pois ja Jussi ehti vielä vetämään tapauksen pois käräjäoikeudesta, johon velkoja oli asian vienyt vireille. Ei häiriömerkintää ja suorituksen tilitimme velkojalle vielä samana päivänä.

Perjantai-iltapäivisin kirjaan tekemättömät työt ensi viikon kalenteriin, jotta ne eivät unohtuisi. Pidän tärkeänä päivittäistä aikatauluttamista, jotta työkuorma jakaantuu mahdollisimman tasaisesti viikon varrelle. Laitoin tiistaina julkaistavan Holvin blogin WordPressiin julkaisukelpoiseksi, sovin Takuusäätiön kanssa tapaamisen ja huolehdin Jussin kanssa, että hänellä ei ole kiireellisiä rästejä, joiden kanssa olisin voinut olla avuksi. Kello 17.15 laskin pehmeästi läppärin kannen kiinni ja suuntasin kotiin viikonlopun viettoon.


Minkä vuoksi kerron tarkalleen tietyn viikon toimenpiteistä? Työni on hyvin moninaista ja sen pirstaloituneisuutta on vaikea pukea luettavaan muotoon ellei sitä rajaa tarkemmin. Kuten alussa sanoin, työn monipuolisuus on erittäin kiehtovaa ja jokainen yrittäjä pystyy varmasti yhtymään tähän. Olen itse ulkoistanut talousasiat täysin Jussille (ja tilitoimistolle), koska niihin paneutuminen vie niin paljon aikaa ja sen myötä heikentävät työtehoa muista tehtävistä.

Parasta työssäni on asiakkaiden kohtaaminen riippumatta siitä ovatko he velkojina vai velallisina. Jokainen heistä on ihminen ja molempia osapuolia meidän on tarkoitus auttaa inhimillisesti sekä parasta ratkaisua etsien.

Perintäritarin Juha

Comments are closed.