Miksi saatavien perintä on erityisen tärkeää B2B-liiketoiminnassa?

Miksi saatavien perintä on erityisen tärkeää B2B liiketoiminnassa_

“Kyllä kyseinen lasku tuossa laskupinossa on menossa maksuun, kunhan oma asiakkaani saa laskunsa hoidettua. Tässä me nyt molemmat odotetaan, kun muutakaan ei voi.” Ei ole kerta tai kaksi, kun kyseinen lause on tullut vastaan puheluissamme koronakevään jäljiltä. Erityisesti yritysten välisessä kaupankäynnissä saatavien perinnällä on tärkeä rooli asioiden ja maksuliikenteen sujuvuuden kannalta. Maksamaton lasku liittyy yllättävän moneen asiaan. Listasimme mielestämme kuusi tärkeintä syytä, miksi perintä on tärkeä osa yritystoimintaa. Ja perintää voidaan toteuttaa myös ilman perintätoimiston apua, joten otattehan tämän kulman huomioon blogikirjoitusta lukiessanne.

Jatka lukemista

Onko perinnän ennaltaehkäisemisestä puhuminen bisnestä?

Perinnän ennaltaehkäisy ja yläasteilla puhuminen tuo vastuullisuutta liiketoimintaan

Vuoden ensimmäisessä blogissa kirjoitimme meidän tulevan vuoden suunnasta ja toimme esille, että perinnän ennaltaehkäisy on yksi keinomme auttaa yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa. Lisäksi olemme vuoden aikana kiertäneet yläasteilla puhumassa säästämisen merkityksestä ja ylivelkaantumisen sekä maksuhäiriömerkintöjen seurauksista. Emmekö siis näillä toimenpiteillä sahaa omaa oksaamme? Miksi ihmeessä teemme asioita, jotka eivät todellakaan tuota suoranaisesti euroja yritykselle?

Jatka lukemista

Miten organisoida kesän laskutus? Vinkkimme laskuttajille ja laskujen maksajille

Miten organisoida kesän laskutus? Vinkkimme laskuttajille ja laskujen maksajille

Kesä on vuoden pisin loma-aika useimmille henkilöille sekä yrityksille. Jotkut yritykset ovat jopa koko heinäkuun kiinni, ja henkilöstö palaa akut ladattuina sorvin ääreen vasta elokuussa. Tämä aiheuttaa automaattisesti myös kassavirran hallinnassa omia haasteita, mutta hyvällä suunnittelulla kesälläkin kassavirta säilyy hyvässä balanssissa. Annamme tässä blogissa vinkit sekä yritysten laskuttajille että laskujen saajille, jotta laskutus (ja laskujen maksaminen) onnistuisi ilman ylimääräisiä viiveitä ja kuluja. Ja ennen kaikkea siksi, että kesälomista voisi nauttia huolettomasti rentoutuen.

Jatka lukemista

Ennakointi, varhainen puuttuminen ja säännöllisyys – Gylling Accounting Oy:n vinkit luottotappioiden minimoimiseen

Ennakointi, varhainen puuttuminen ja säännöllisyys - Gylling Accounting Oy:n vinkit luottotappioiden minimoimiseenOlemme blogissamme kirjoittaneet toistuvasti maksuvalvonnasta, kassavirranhallinnasta ja maksuviiveiden seurauksista omasta näkökulmastamme. Hyvän tilitoimiston tunnistaa siitä, että he ottavat nämä asiat aktiivisesti puheeksi yritysten kanssa ennen kuin ongelmia alkaa syntyä ja ohjaa yrittäjiä parempaan liiketoimintaan. Haastattelimme taloushallinnon asiantuntijayrityksen, Gylling Accounting Oy:n, Anniina Rajamäkeä maksuvalvonnan ja kassavirranhallinnan merkityksestä yrityksille. Millä keinoilla yritykset onnistuvat minimoimaan luottotappiot? Jatka lukemista

Mitä hyötyä on hyvän perintätoimiston käyttämisestä yritykselle?

Perintäritarin blogi Mitä hyötyä on hyvän perintätoimiston käyttämisestä yritykselle

Joillekin yrityksille erääntyneiden saatavien siirtäminen perintätoimiston hoidettavaksi on valtava kynnys: ”Velallinen voi suuttua ja asiakassuhde vaarantuu.”, ”Siitä tulee turhaa kulua, kun voimme tehdä perinnän itsekin yhtä tehokkaasti.” jne. Toisille kynnys on taas hyvin matala, sillä heillä ei ole ylimääräistä aikaa valvoa myöhästyneitä laskuja ja luottavat kumppanin huolehtivan omalta osaltaan yrityksensä kassavirran pyörittämisestä. Jokaisen yrityksen tulisi hyödyntää perintätoimistoa ja kerron tässä artikkelissa miksi. Olemme kuin toimiva ja hyvin suunniteltu markkinointi: Meitä ei pitäisi nähdä kulueränä, sillä pyrimme saamaan sinun kassaasi enemmän ja nopeammin rahaa, jotta sinä voit investoida ja tehdä parempaa tulosta.

Jatka lukemista