Täytämme tänään pyöreitä – juhlimme ylpeänä

Perintäritari täyttää 30 vuotta“Asiakas ei maksa ostamiaan mattoja. Voisitko olla avuksi?” Näin eräs mattokauppias lähestyi tuoretta toiminimiyrittäjää Hannu Ritaria tasan 30 vuotta sitten. Tottahan Hannu auttoi ja siitä alkoi Perintäritarin edeltäjän Perintäkympin tarina. Tarina jatkuu edelleen, vaikka nimi ja yhtiömuoto ovat vaihtuneet. Mitä kaikkea tämä kolmenkymmenvuotinen matka on pitänyt sisällään?

Jatka lukemista

Blogi: Mitä vaatii lähteä palkkatyöstä yrittäjäksi? Miten meistä kahdesta tuli perintäyrittäjiä?

Miten Perintäritarissa tapahtui sukupolvenvaihdos? Yrittäjät kertovat.GEM-tutkimuksen mukaan joka viides alle 25-vuotias suomalainen uskoo perustavansa yrityksen seuraavan kolmen vuoden aikana. Kun me Jussin kanssa teimme lopullisen päätöksen Perintäritariin lähtemisestä, meillä molemmilla oli ikää reilut 30 vuotta. Kuitenkin olimme molemmat jo alle 25-vuotiaina uskoneet siihen, että perustamme oman yrityksen. Sattuma ohjasi meidät samaan yritykseen, mutta millaisen tien kuljimme ja oliko päätös lähteä palkkatyöstä yrittäjäksi yksinkertainen? Jatka lukemista

Perintäritari Seinäjoen Sanomissa 1.2.2017

Seinäjoen Sanomat teki perintäalasta ja Perintäritarista artikkelin paikallislehteensä 1.2.2017. Voit lukea alkuperäisen jutun tästä. Kopioin sen kokonaisuudessa myös teksteineen tähän viestiin.

Perintäyhtiö ei ole säälimätön mörkö – voi auttaa myös velallisia


Perintäritarin Juha ja Jussi Seinäjoen Sanomien haastattelussa aiheena perintätoimistot sukupolvenvaihdos ja mainePerheyritystä jatkavat vävypojat näkevät perintäalan huonon maineen mahdollisuutena.

Perintäalan maine on usein kasvoton, kylmä ja kova. Säälimätön vaatimuskirje postiluukusta, uutisia kohtuuttomista perintäkuluista.

Tuoreiden perintätoimistoyrittäjien mukaan sitkeässä elää myytti, että perintätoimiston kanssa ei voi neuvotella ja seuraavaksi kolkutteleekin jo ulosottomies.

– Tämä on se, mihin haluamme tehdä muutoksen ja kerromme sitä myös toimeksiantajille. Vaikka perintä siirtyy perintätoimistolle niin keskusteluyhteys ei katkea, vain neuvottelija vaihtuu. Ja ihan yhtälailla me joustetaan, kuunnellaan ja ymmärretään. Me yrittäjät tätä hommaa hoidetaan, seinäjokelaisen Perintäritarin yrittäjä Jussi Saarijärvi kertoo.

Jatka lukemista

Perintäritarissa tapahtuu sukupolvenvaihdos


Perintaritari perintatoimisto sukupolvenvaihdos 2017 perheyritys Jussi Saarijärvi Hannu Ritari Juha Järvinen“Uusi vuosi, uudet kujeet”, kuten tapana on sanoa. Hannu Ritarin jäädessä eläkkeelle, Perintäritarin hyvämaineista tarinaa jatkavat vävypojat Jussi Saarijärvi ja Juha Järvinen. Jussi vastaa yrityksen hallinnosta ja perinnästä, ja Juha myynnistä ja markkinoinnista.

Jussi on sotatieteiden maisteri ja kokenut hallinnon asiantuntija. Hänen tarkkuus ja täsmällisyys on valtava etu alalla, jossa kyseisiä ominaisuuksia vaaditaan. Juha on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja tehnyt useita vuosia töitä markkinoinnin ja B2B-myynnin parissa. Jatka lukemista