Laki saatavien perinnästä ja hyvä perintätapa ohjaavat perintätoimistoja

Laki saatavien perinnästä ja hyvä perintätapa PerintäritariPerintätoimistoja on aika ajoin medioissa ja erityisesti sosiaalisissa medioissa esillä virheellisten tai vähintäänkin kyseenalaisten toimintatapojen vuoksi. Meitä kaikkia perintää tekeviä toimijoita ohjaa laki saatavien perinnästä ja hyvä perintätapa. Lain sanaa on välillä vaikea ymmärtää ja haluammekin tällä blogikirjoituksella avata selkokielisesti mitä perintälaki pitää sisällään. Pyrimme muutamien esimerkkien avulla esittelemään perinnän kuluja sekä Aluehallintoviraston päätösten kautta oikeita toimintatapoja.

Jatka lukemista

Blogi: Miten minimoida riski asiakassuhteen päättymisestä perintätilanteessa?

Perintätoiminta voi pahimmillaan katkaista asiakassuhteita. Perintäkulut usein velalliselle liian suuret.Aina on mahdollisuus siihen, että perintä päättää pitkänkin asiakassuhteen, koska useimmat riidathan pukkaavat syntyä rahasta eikös? Saatavien perintä on kuitenkin aina sensitiivinen toimenpide, joka on hyvä hoitaa maltilla, ymmärryksellä ja ammattitaidolla. Sen myötä riski asiakassuhteen päättymisestä pienenee. Jari “Bull” Mentulan sanoja lainaten: “Mikään ei ole niin kallista kuin uuden asiakkaan hankkiminen”. Siksi on hyvä pyrkiä maksupoikkeamista huolimatta jatkaa yhteistyötä, ja ammattitaitoinen perintä toimii hyvänä välikätenä pelisääntöjen selkeyttäjänä tulevaisuutta silmällä pitäen. Mutta miten asiakassuhde onnistutaan säilyttämään perinnän tullessa ajankohtaiseksi? Jatka lukemista

Perintäritarin t-paidat ovat nyt saatavilla

Perintäritarin omat t-paidat on saatavilla. Kesä 2017.

Kuvan paidat ovat molemmat M-kokoa.

Kesä tekee pikku hiljaa tuloaan ja me haluamme olla mukana tekemässä kesää 2017. Teimme meidän upeasta logosta (logosta kiitos Joni Hautalalle) paidan, jonka toivomme näkyvän rohkeasti ihmisten päällä. Tätä unisex-paitaa on saatavilla mustana sekä valkoisena ja kokoja löytyy M-XXL. Ensimmäisen erän koko on 100kpl.

Koska olemme luotonhallintayritys me haluamme tehdä vastuullista ja konsultoivaa paitakauppaa.  Näin pienet ostokset tulee aina myydä vain ja ainoastaan käteiskaupalla, jonka vuoksi haluamme ennakkomaksun. Sen jälkeen laitamme paidan postiin.

Laita meille mailia juha@perintaritari.com ja tilaa paita itsellesi. Hinta on 10€ ja se sisältää postikulut Suomessa. #oleritari #olerohkea