Matti Koskinen laittoi opinnot jäihin ja palasi töihin selvitäkseen velkakierteestään

Matti Koskinen velkakierre poikkiMatti Koskinen oli 27-vuotias, kun hänelle tuli ensimmäinen maksuhäiriömerkintä. Kuitenkin jo neljä vuotta aikaisemmin alkoi tulla viitteitä ongelmista, jotka lopulta johtivat käräjäoikeuden tuomioon ja ulosottoon. Nyt vuonna 2019 Koskinen on kuitenkin luottotiedoiltaan jälleen puhdas, mutta se on seurausta suurista uhrauksista, tinkimättömästä itsekurista ja halusta selvittää asia ennen kuin lumipallo on kasvanut liian suureksi. Mitkä olivat nämä uhraukset ja millaisia vinkkejä hän antaa maksuongelmien kanssa painiville? Haastattelimme Koskista hänen matkastaan.

Jatka lukemista

Positiivinen viestintä toimii myös talousopetuksessa

Puhu rahasta messut ja Talous tuuliajolla seminaariKeskiviikkona järjestettiin Kansallismuseossa vuotuiset Puhu rahasta -messut. Aamupäivän kestäneet messut kasasivat hyvin nuorten parissa toimivia toimijoita yhteen jakamaan tietoa kattavasti niin toisilleen, nuorisolle kuin heidän kanssaan toimiville ammattilaisille. Iltapäivällä järjestetyssä Talous tuuliajolla? -seminaarissa korostettiin positiivisen viestintää talousopetuksessa ja osaamisen lisäämisessä. Tässä vielä tiivistetysti päivän anti niin messuilta kuin seminaarista. Jatka lukemista

Takuusäätiössä toteutetaan sosiaalista perintää. Mitä se tarkoittaa?

Sosiaalinen perintä Takuusäätiö PerintäritariHeti marraskuun alussa pompsahti Twitterissä mielenkiintoinen blogikirjoitus vastaan: Vastuullinen luotonanto – vastuullinen perintä. Takuusäätiön perinnästä vastaava asiantuntija Anna-Mari Niiranen kirjoitti heidän vastuullisista toimintatavoistaan saatavien perinnässä. Erityisesti sosiaalinen perintä herätti terminä kiinnostusta ja päätinkin haastatella Anna-Maria hieman kattavammin aiheesta ja myös Takuusäätiön toiminnasta. Hehän ovat meidän yksi suurimpia esikuvia velkaantumisen vähentämisen ja perinnän ennaltaehkäisemisen puhujina.

Jatka lukemista

Blogi: Velkaantumispiikki saapuu Black Fridayn myötä

Black Friday tuo mukanaan velakaantumispiikin Perintäritarin blogiOlemme vasta pari viikkoa ehtineet hengähtämään Singles’ Dayn jäljiltä, kun huomenna puskee taas uutta megalomaanista ostopäivää. Meille suomalaisille ehkä tunnetuin kulutuspäivä, Black Friday, on toki startannut jo nälkäisimpien alekauppojen myötä maanantaina, mutta varsinainen THE DAY starttaa verkkokaupoissa heti tulevana yönä. Maanantaina hullutellaan vielä Cyber Mondaylla. Kaupan ala elää kyseisistä teemoista ja niiden kautta joulusesonki saadaan täysillä käyntiin. Mutta mitä asioita on hyvä huomioida ennen kuin vedät ostohousut jalkaan? Jatka lukemista