Tarinamme


PERINTÄRITARIN TARINA


Perintaritarissa tapahtuu sukupolvenvaihdos. Kuvassa Jussi Hannu ja JuhaPerintäritarin juuret vievät vuoteen 1989, jolloin Hannu Ritari päätti aloittaa oman yritystoimintansa. Perintätoimisto T:mi Perintäkymppi oli syntynyt. Ennen oman yrityksensä perustamista Hannu toimi Hankkija -konsernissa taloushallinnon tehtävissä vastaten muun muassa perinnästä sekä reskontrasta. Se antoi alkusysäyksen omalle toiminnalle. Hannun asiakaskunta koostui pääsääntöisesti maatalousalan yrityksistä, joiden parissa hän työskenteli jo Hankkija -vuosinaan. Vuonna 1996 nimi muuttui Perintäritari Ky:ksi. Hannu on lähes 30 vuoden aikana saanut luotua itselleen tiiviin ja luotettavan asiakasverkoston. Toiminta on pysynyt tietoisesti pienenä, sillä Hannu on halunnut vaalia erinomaisia asiakassuhteitaan ja pitää omalta osaltaan heidän luotonhallintansa kunnossa. Saatavien perintä on pääosin ollut keskittynyt Etelä-Pohjanmaan alueelle, mutta apua on annettu myös koko Suomessa sekä ulkomailla.

Kuitenkin työura tulee jossain vaiheessa päätökseensä ja on aika miettiä yrityksen kohtaloa oman eläkkeelle jäämisen jälkeen. Kun eräs ulkopuolinen toimija ilmaisi kiinnostuksensa Perintäritarin yritystoiminnan jatkamiseen, Hannu päätti tiedustella vävypojiltaan Jussi Saarijärveltä ja Juha Järviseltä haluja jatkaa yrityksen tarinaa perheyrityksenä. Palaset loksahtivat nopeasti kohdilleen, sillä hallinnollisten tehtävien kanssa aiemmin työskennellyt Jussi ja myynnin ja markkinoinnin parissa toiminut Juha täydensivät osaamisella toisiaan. Yksi ehto oli kuitenkin saatava: Hannun tulisi auttaa sekä mentoroida vähintään vuosi Jussia ja Juhaa siirtymävaiheessa. jotta toiminta pystytään pitämään ammattimaisena koko siirtymän ajan. Tämä oli Hannulle itsestäänselvyys, jotta toiminta pysyy taukoamatta laadukkaana ja täsmällisenä.

Perintäritari Oy perustettiin 1.1.2017 ja samalla kääntyi tarinassa uusi sivu. Kasvaneiden resurssimme ansiosta pystymme nyt tarjoamaan apuamme ja palveluitamme huomattavasti laajemmin. Näiden muutosten jälkeenkin olemme edelleen täysin suomalainen perheyritys Seinäjoelta.


ETUSIVU
          Tarinamme
Palvelumme
Missio, Visio & Arvot
Hinnasto