Yhteistyö: Yritysvideo Perintäritarille toteutettiin oppilaitosyhteistyössä SeAMKin kanssaYritykset ja oppilaitokset tekevät yleisesti varsin paljon yhteistyötä. EK:n kyselyssä vuonna 2017 yli 70% yrityksistä oli tehnyt yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa viimeisen kahden vuoden aikana. Nyt mekin lukeudumme tähän enemmistöön, sillä saimme upean Miia-Maria Kuusiston luovimaan meille yritysvideon opinnäytetyönään Seinäjoen Ammattikorkeakoululle SeAMKille. Millaista on toteuttaa yhteistyötä oppilaitoksen kanssa ja mitä hyötyjä siitä osapuolille on?

Projektin on oltava toteuttamiskelpoinen

Meidän ensi kosketuksemme oppilaitosyhteistyöhön on reilun vuoden takaa, jolloin lähestyimme SeAMKia ohjelmistokehityksen tiimoilta. Projekti oli kuitenkin liian työläs, haastava ja aikaan sidottu, jonka vuoksi yhteistyö ei toteutunut. Ehkä tulevaisuudessa onnistumme kuitenkin lisäämään pienempiä moduuleita ohjelmistoomme SeAMKin opiskelijoiden avustamina. Kuitenkin meille jäi erittäin vastaanottavainen kuva halusta yhteistyölle, kunhan raamit ovat toteuttamiskelpoiset.

Syyskuun lopulla Miia-Maria lähestyi minua Facebookin välityksellä ja tarjosi mahdollisuutta yritysvideon toteuttamiseen yhteistyössä SeAMK:in kanssa. Koulun puolesta oli toive, että opinnäytetyö hankkeistettaisiin yritysyhteistyössä. Miia-Maria kertoi omista vahvuuksistaan ja miten hän hyödyntäisi Perintäritarin nimeä sekä tarinaa videon tuottamisessa. MYYTY! Tunnen Miia-Marian etukäteen ja tiedän, että häneltä löytyy sellaista mielikuvitusta, jonka olisimme ehdottomasti halukkaita hyödyntämään. Sovimme seuraavalle viikolle tapaamisen, jossa Miia-Maria esitteli viisi eri tarinaa/käsikirjoitusta, joiden pohjalta rakennettaisiin meidän näköinen tarina. Yksi oli selvästi ylitse muiden ja sitä lähdettäisiin viemään eteenpäin.

Kuvaus päivässä purkkiin, hiominen otti kuukausia

Halusimme antaa Miia-Marian luovuudelle niin paljon tilaa kuin mahdollista, mutta jotain asioita oli tarinaan sisällytettävä mukaan: arvomme (auttaminen, arvostus ja vastuullisuus) oli tultava näkyville. Lisäksi annoin itse kasvot Ritarille, sillä yksi meidän tärkeistä ominaisuuksistamme on olla henkilöityvä ja kasvollinen perintätoimisto. Raamien puitteessa Miia-Maria hioi käsikirjoitukset, suunnitteli kuvaukset, hankki näyttelijät ja tuotannon. Valtavasti hikeä valutettuja tunteja, ja ehkä juuri pikkutarkka suunnitelmallisuus mahdollisti kuvaukset päivässä purkkiin. Ihailtava suoritus.

Kuvausten jälkeen editoinnit, musiikit ja viimeistelyt. Lopullinen versio oli mailissani huhtikuun lopulla, juuri kuten olimme syksyllä sopineet. Tästä pääset näkemään videon Youtubessa.

Lopputulos näyttää meiltä

Yritysvideohan on kuin musiikkivideo Despair Academylle, sillä video on koko Hold on -raidan mittainen ja kesto 4:41. Tärkein arvomme eli auttaminen tuli esille niin videon tarinassa kuin myös koko projektissa: Miia-Marian kanssa halusimme auttaa toinen toistamme ja erityiskiitokset menevät kuvauspäivän tuotannolle kuvaajista näyytelijöihin sekä kuvauspaikkojen mahdollistajille.

Täyspitkän videon lisäksi toivoimme videon koostuvan pienistä tarinoista, jotka pystytään pilkkomaan pieniksi some-markkinointivideoiksi. Yritysvideoiden haasteena on kiinnostavuus, ja toivomme humoristisen tarinan uppoavan paremmin.

Olemme pienellä liikevaihdolla operoiva yritys, jolla ei ole mahdollisuutta investoida yritysvideoon tuhansia euroja. Sen vuoksi markkinoinnin kohdistaminen on meillä suunnattu helpommin mitattavissa oleviin asioihin. Opinnäytetyönä tehty video on lopulta varsin ainutlaatuinen, sillä siinä ei ole vielä tekijän kädenjäljestä tunnistettavia piirteitä. Kulmia ei ole hiottu liikaa. Juurikin meidän näköistä.

Oppilaitosyhteistyössä on monia etuja yritykselle

Erityisesti meille pienille yrityksille oppilaitosten yhteistyön hyödyntäminen on erinomainen mahdollisuus. Se, että saamme hyödyntää tuoreinta mahdollista tietoa yritystoiminnassamme pienillä kustannuksilla, on mittaamattoman arvokasta. Se ei ole ilmaista, vaan meidän yritysten on vastavuoroisesti annettava aikaamme, ohjaustamme ja aktiivisuuttamme, jotta opiskelija onnistuu työssään mahdollisimman hyvin. Opiskelijan auttaminen parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseen tulee olla yhteistyön tärkein tavoite. Silloin yrityskin hyötyy parhaalla mahdollisella tavalla yhteistyöstä.

Yrityksellä on mahdollisuus luoda hyvällä ja aktiivisella yhteistyöllä positiivista työnantajamielikuvaa itsestään. Vastaavasti riskit toiseen suuntaan ovat myös olemassa: en voi missään nimessä suositella oppilaitosyhteistyötä, mikäli yrityksessä ei ole henkilöä, joka aktiivisesti pystyy tukemaan ja edistämään opiskelijan työtä. Jos yritys kokee opiskelijan aikaa vievänä taakkana, ei harjoitelua/opinnäytetyötä kannata missään nimessä toteuttaa. Parhaimmillaan yhteistyöt kuitenkin poikivat työsopimuksia tulevaisuuteen, kuten itselläni kävi 10 vuotta sitten Wärtsilän kanssa Pro Gradu -tutkielman yhteydessä.

Entäs sitten ne opiskelijan edut? “Omalla kohdallani suurimmat hyödyt kohdistuivat nimeonomaan siihen, että sain kokemusta itsenäisestä työskentelystä siten, että koulu on vielä tukena, mutta homma hoidetaan pitkälle yrittäjän ja oppilaan välillä. On tavallaan pehmeä lasku siitä lähteä tekemään itsenäisesti hommia koulun jälkeen, koska tämä projekti on kasvattanut luottamusta siihen, että kykenee tuottamaan tällaisen projektin itsenäisesti. Hankkeistaminen opettaa myös opiskelijalle vastuullisuutta tulevaa työelämää ajatellen, kun siinä ei voi kauheasti sooloilla ja vetää omien aikataulujen mukaan, kun on ulkopuolinen taho, jolle sisältöä tuotetaan. Yhteistyö auttaa myös soveltamaan omaa osaamista ja luovuutta käytännön työelämään, mikä myös kehittää itsetuntemusta ja omien vahvuuksien hahmottamista työelämää ajatellen”, pohti Miia-Maria omasta näkökulmasta yhteistyön etuja.

Opinnäytetyötä tai harjoittelua ei missään nimessä pidä ajatella pakollisena suorituksena opintojen loppuun saattamisessa, vaan arvokkaan työkokemuksen saaminen oman alan työstä kannattaa hyödyntää niin hyvin kuin mahdollista. Itsensä tarjoaminen yrityksille antaa aktiivisen kuvan opiskelijasta, ja jalka työelämän oven väliin on tämän jälkeen pökätty. Palautteen saaminen työelämän edustajilta antaa myös perspektiiviä siitä miten omia ajatuksia pitäisi mahdollisesti muokata, jotta liiketoiminnalliset kulmat tulee huomioitua.

Osaltamme tämä ei jää tähän, sillä tulemme satavarmasti tekemään jatkossakin yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Minulla on nyt jo yksi erinomainen ehdotus sille markkinoinnin opiskelijalle, jolla opinnäytetyön aihe on vielä hakusessa ja kiinnostus erityisesti Some-markkinointia kohtaan kiinnostaa. Minulle voi soittaa vaikka heti.

Yhteistyökuvioita innokkaasti viritellen,

Perintäritarin Juha

puh. 0440 172424

email. juha@perintaritari.fi

Comments are closed.