Työharjoittelu poiki kesätyön – Veeralle auttaminen on luontaista

Veeran työharjoittelu - auttaminen on luontaista

Oppilaitosyhteistyömme SeAMKin kanssa on sujunut paremmin kuin osasimme odottaa. Tammikuussa työharjoittelun aloittanut Veera on ollut meille korvaamaton apu ja hän onkin päässyt oppimaan monipuolisesti perintäkäsittelijän tehtävien lisäksi myös mitä kaikkea yrittäjän työ pitää sisällään. Vastuuta, itsenäisyyttä ja ennen kaikkea asiakkaiden ongelmien ratkomista monipuolisesti. Niistä kaikista Veera on suoriutunut arvosanalla 10. Annetaan Veeran itse kertoa, miten työharjoittelu on hänen näkökulmastaan sujunut.

Veeran työharjoittelu

Aloitin täällä Perintäritarilla työharjoittelun tammikuussa. En juurikaan tiennyt ennen tätä, mitä työ käytännössä pitää sisällään ja mistä työtehtävistä päivät täällä koostuvat. Ajatuksena oli ehkä se, että työ on rutiinimaista ja perintäala yleisesti aika jäykkää. Vaikka työ onkin rutiinimaista, niin kun ajattelinkin, työtehtävien laajuus ja se, miten paljon eri vaiheita ja työtehtäviä yksinkin toimeksianto voi pitää sisällään, ovat yllättäneet. Siinä mielessä perintäala on aika jäykkää, että työtä ohjaa monet lait ja ihan mitä sattuu ei voi tehdä, mutta tällaisessa pienessä yrityksessä ja hyvässä työyhteisössä mielikuva kankeista perintätoimista on kyllä hälventynyt.

Harjoittelussa olen päässyt tekemään laidasta laitaan kaikkia perintäkäsittelijän tehtäviä. Pääasiassa työtehtävät koostuvat toimeksiantojen vastaanottamisesta, maksuvaatimuksien ja -suunnitelmien tekemisestä, haastehakemuksista ja käräjäoikeuden päätöksen jälkeen siirtämisestä ulosottoon. Koronan myötä tehtävät ovat hieman muuttuneet, sillä tilitykset ja laskutukset ovat siirtyneet Jussin mukana Jussin kotitoimistoon.  Muuten työt ovat jatkuneet koronatilanteesta huolimatta melko samaan tapaan. Erona se, että työskennellään kaikki eri paikossa. Jussin ja Juhan kanssa työskentely on ollut helppoa. Alusta asti on saanut apua, kun sitä on tarvinnut, mutta silti on saanut aika vapaat kädet töiden tekoon ja vastuuta on annettu.

Erityisesti harjoittelun ajalta on jäänyt mieleen onnistuneet tilanteet asiakkaiden kanssa, niin velkojien kuin velallisten. On ollut kiva huomata, kun on pystynyt olemaan avuksi. Onnistumisen tunteita on tullut esimerkiksi siitä, kun on pystynyt auttamaan velallista siten, että olemme saaneet sovittua maksusuunnitelman ja maksuhäiriömerkintä on näin voitu välttää. Kaikki asiakastilanteet eivät tietenkään aina ole onnistuneita ja niitä vähemmän onnistuneitakin on tähän harjoittelujaksoon mahtunut muutamia. 

Harjoittelun loppu häämöttää jo parin viikon päässä, mutta työt Perintäritarilla jatkuvat vielä kesäkuukausien ajan kesätöiden muodossa.

Perintäritarin Veera